sunnuntai 5. marraskuuta 2017

kirjansidonta 1 ompelu - bookbinding 1 sewing


OSA 1 -  paperinipun ompeleminen.
Yritän selittää oman tapani tehdä kirjoja. Periaatteessa teen ihan klassisen kirjansidonnan mukaan, mutta olen vetänyt mutkia suoraksi. Postauksen lopulla on linkkejä kirjansidonta videoihin. You tubesta kannattaa etsiä SeaLemon niminen nuori neito.
OSA 2 - kuinka tehdään kirjan kannet ja kuinka kiinnitetään paperinippu kansiin täällä.

Kirjan sitominen alkaa papereista. Olen taitellut neljä A4  paperia yhteen A5 vihkoksi. Yhteen kirjaan käytän tavallisesti kuusi vihkoa. Vihkot reijitetään kaikki samalla tavalla. Jos vihkojen suunnalla tai järjestyksellä on jotain väliä, ole tarkkana. Voihan niihin kirjoittaa lyijykynällä merkintöjä: "yläreuna" tai "3 vihko".  Käytän useimmiten Canson Imagine 200 g paperia.


 Kaksi ensimmäistä vihkoa ommellaan edestakaisin yhteen samalla kertaa. Loput vihkot ommellaan yksi kerrallaan näihin kiinni. Tässä on kaksi erilaista ompelemisen tapaa, systeemi vaihtuu vihkossa numero kolme. 

Oleellista on tajuta, miten vihkoja pidetään käsissä, kun niitä ommellaan. Ota käteen kaksi ensimmäistä vihkoa niin, että ne ovat auki keskeltä. Klemmareitten tai klipsien käyttäminen apuna helpottaa.


Aloita ompelu ulkopuolelta. Laita neula sisään reiästä A1 ja tule ulos A2. Siirry toiseen vihkoon ja laita neula sisään reiästä B2, tule ulos B3. Siirry takaisin toiseen vihkoon, mene sisään A3 ja ulos A4. Jatka samaan tapaan reunaan asti ja tule takaisin aloitusreunaan. Solmi langat yhteen vihkon ulkopuolella, älä katkaise lankaa.


Olet saanut aikaan sidoksen, joka kulkee vihkosta toiseen. 
Kolmas vihko ommellaan kiinni näihin langanjuoksuihin.


Ota kolmas vihko ja laita se kakkosvihkon viereen. Pidä vihkoja kädessäsi niin, että kolmas vihko on auki keskeltä ja kakkosvihko on kokonaan otteessasi. Nyt ommellaan ihan eri tavalla.


Työnnä neula sisään C1 ja ulos C2. Kierrä lanka A ja B vihkojen välissä kulkevan langan ympäri ja palaa takaisin sisään reiästä C2. Kierrä aina lanka ympäri niin että siitä tulee lenkki. Seuraavassa reunassa lisätään nelosvihko pinon viereen. Nelosvihko ommellaan kiinni, kun tullaan takaisinpäin. Vihko tulee ommeltua kiinni kerralla, ei ommella edestakaisin. 


Ommellaan tällä tavalla kaikki vihkot nipuksi.

Ommellussa vihkonipussa on vihkojen väleissä rako. Jos se haittaa, voi nipun selkään liimata ohutta paperia tai kangasta. Tämän liima & paperi viritelmän on tarkoitus tukkia vihkojen välit niin, että sieltä ei paista päivä ja värit pysähtyvät johonkin eivätkä valu vihkojen väleissä minne sattuu. Tämän voi jättää tekemättä ja korvata sen sillä, että kirjaa työstäessään liimaa paperisuikaleen aukeaman keskelle.


Laita kirjan selkään reilusti eri keepperin tyylistä valuvaa liimaa. Liima täyttää vihkojen välit. Painele ohut paperi selkämykseen ja liimaa paperi kiinni yli reunan ensimmäisille sivuille.




Kirjan sisus on valmis. Seuraavassa osassa tehdään kannet ja kiinnitetään paperinippu kansiin.
OSA 2 - kuinka tehdään kirjan kannet ja kuinka kiinnitetään paperinippu kansiin täällä.

KATSO LISÄÄ, mutta sovella itse.
Tässä SeaLemonin videossa näytetään ompeleminen hyvin.
SeaLemonin video kansien valmistuksesta ja kiinnityksestä.
Crystal näyttää toisen tavan sitoa kirja (vähän outo) ja liimata kirjan selkä.
Kirjan kansien tekemistä turhankin perusteellinen video. Itse oikaisen aika paljon. Ihailen tekijän täsmä leveitä metalliviivottimia.
Ja täällä vielä oikeaoppista kirjansidontaa suomeksi: Inspiratikka


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti