tiistai 21. lokakuuta 2014

Paperillan blogiin: salainen ase


Nämä pöydällä olevat suojapaperit taitavat kohta olla se minun taiteeni päätulos. 
Olen aina tyytyväinen ja ihastunut suttupapereihini.
Suttutaidetta syntyy näin: otetaan yksi jo aikalailla sotkettu paperi.
Suihkitaan siihen lisää väriä.



Levitetään väri vauvapyyhkeellä. 
Likaisesta pyyhkeestä tulee yksi väri lisää.


Paperia voi kuvioida monella tavalla.
Töpötellä väriä tai kohopastaa sapluunan läpi, leimata kuvioita musteella,
tehdä leimakuvia kohojauheen avulla (embossaus),
kirjoittaa sanoja akryylikynillä ja oma lempparini, lisätä kultaväriä.


Ainoa kultaväri, jossa minusta on hyvä sävy. 


Tämä taitaa olla valmis paperi. Silppuan tämän palasiksi ja käytän kuvapäiväkirjani sivuilla. 
Saattaa olla, että osa joutuu sellaisenaan kirjan sivuksi, 
kun teen seuraavan itse sidotun päiväkirjan.


Lähikuvassa näkyy kultaväriä, tekstileima, embossaus ja sapluunan läpi tuputeltua mustaa väriä.
Ja kierros jatkuu, tämänkin työskentelyn aikana pöydällä oli uudet suojapaperit, jotka ovat jo saaneet osansa leimoista ja ylijäämäväreistä. Olen keksinyt ikiliikkujan.






3 kommenttia:

  1. Waude. Ihan mielettömän upea idea ja upeaa taidetta. Pitääkin ottaa tämä tekniikka käyttöön heti.

    VastaaPoista
  2. Jaa, mutta piti vielä kysymäni, että mitä tuo käyttämäsi suojapaperi on? Vai onko sillä mitään väliä tässä?

    VastaaPoista
  3. Kiitos palautteesta. Näitä on hauska tehdä. Tämä oli ihan kunnollista Cansonin Imagine paperia. 200grammaista, tarkoitettu mixed mediaan, kokona A1.

    VastaaPoista